Kiinassa etenkin Pekingin keskustassa näkee nykyään todella trendikkäitä ihmisiä. Niin naiset kuin miehetkin laittautuvat viimeisen päälle hienoksi, ihan tavallisena työpäivänäkin. Meikäläisen kantilta katsottuna näyttää monesti siltä, että ohi kiiruhtava nainen on menossa johonkin juhliin, mutta todennäköisempää on, että kimaltelevaan lyhyttäkin lyhyempään pikkumekkoon sonnustautunut kaunotar kiiruhtaakin vain toimistolle. Ihan kuin värien runsaus ja kimaltelu olisi sokaissut kiinalaiset. Mikä on minusta ihan mukavaa, ihanaa kun ihmiset pukeutuu värikkäästi ja kauniisti.
Kiinalaisten pukeutumisessa on ollut parikin seikkaa, jotka on ihmetyttänyt kovasti. Toisen niistä kuittasin saman tien joksikin kummalliseksi oikuksi. Se on nimittäin punaiset sukat, joita pilkottaa etenkin vanhempien miesten housujen lahkeen alta. Syyksi kuitenkin paljastui taikausko ja kiinalaiset horoskoopit. Esimerkiksi nyt kun on menossa jäniksen vuosi, niin kaikkien jäniksen vuonna syntyneiden on joka päivä pidettävä yllään jotain punaista jotta onni olisi myötä. Siksi siis punaiset sukat. Punaiset alusvaatteet ovat kuulemma myös suosittuja.
Toisen taas kuittasin mauttomuuden piikkiin. Täällä nimittäin niin hienoilla leideillä, kuin vähän arkisemmankin näköisillä naisilla ja miehillä näkee kreppisukkia tennareissa, lipokkaissa, sandaaleissa, korkokengissä…

Onneksi minulla on täällä Salla, joka pystyy kaivamaan selityksen melkein mille tahansa 
Kreppisukkienkin käyttö liittyy uskomuksiin. Nimittäin kylmä tulee kroppaan maasta jalkojen kautta, siksi siis kannattaa käyttää jotain sukkia, ettei vilustu. Lämpömittari paukkuu joka päivä yli 30 asteessa, voihan siinä vilustuakin…
Onko meillä Suomessa pukeutumiseen liittyviä uskomuksia vai vain jäykkiä pukeutumissääntöjä eri tilanteisiin?